Veli-Matti Havelin juhli Pohjanmaa-rallissa BMW-mestaruutta
Tälle vuodelle uudistuneen BMW Xtreme Rally -sarjan kesäkauden toisena osakilpailuna ajettu 2-päiväinen Pohjanmaa-ralli kulki sarjan mestariksi ajavan Laihian UA:n Veli-Matti Havelinin komennossa.
Havelin sai kahdeksasta erikoiskokeesta muodostuneessa Pohjanmaa-rallissa tiukan vastuksen Anssi Valkoselta, ja yötauolla AL-Härmän kuljettaja oli vain kymmenen sekunnin päästä kaikki EK:t siihen saakka voittaneesta Havelin…ista.
Havelin voitti kaikki kolme talvella ajettua BMW-merkkiluokan osakilpailua, mutta kesän avanneessa Salon TeijoTalot-rallissa hän joutui tunnustamaan B-juniori Jere Ämmälän paremmakseen. Raision UA:n Ämmälä ajoi hienosti myös Pohjanmaa-rallissa ja piti avauspäivän jälkeen hallussaan luokan kolmospaikkaa.
Valkonen voitti sunnuntain kaksi ensimmäistä EK:ta ja siirtyi kuudennella EK:lla BMW-luokan kärkeen. Tekniikkaongelmat alkoivat kuitenkin vaivata Valkosta, eikä hän päässyt maaliin. Havelin ja Ämmälä muodostivat päätöspätkillä luokan kärkiparin.
Veli-Matti Havelin saavutti kauden neljännen BMW Xtreme Rallyn osakilpailuvoiton 58,6 sekunnin erolla jälleen hienosti ajaneeseen Jere Ämmälään. AL-Kangasniemen Hannu Hokkanen hävisi Ämmälälle 11,2 sekuntia.
Havelin (kuvassa) on jo varmistanut BMW Xtreme Rallyn yleismestaruuden, ja B-juniorien mestaruus on tulossa Jere Ämmälälle – mutta se ei riitä Ämmälälle (ajokuva), joka tavoittelee vahvasti koko luokan hopeatilaa.